Ammatillisen koulutuksen reformin myötä vuoden 2018 alussa astui voimaan Gradia, johon kuuluvat ammatilliset oppilaitokset Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä sekä Gradia-lukiot. Ammatillinen koulutus on entistä joustavampaa ja tarjolla on yksilöllisempiä opintopolkuja niin nuorille kuin aikuisille. Uudistuksen myötä syntyi Gradian brändi.

Gradian markkinointikanavia on uudistettu vastaamaan uutta toimintamallia, toimintoja on keskitetty ja markkinointikanavia hallinnoidaan koordinoidusti. Markkinoinnin kehittäminen toteutettiin valmennuksena, jonka tavoitteena oli kasvattaa ymmärrystä nykyaikaisen markkinoinnin toteuttamisesta ja digimarkkinoinnin eri osa-alueista, jolloin ne tukevat organisaation määrittelemiä markkinoinnin tavoitteita.

Ison organisaatiomuutoksen jälkeen meillä oli tarve miettiä digimarkkinointi kokonaan uusiksi. Sannan kanssa selkiytimme digimarkkinoinnin tavoitteet ja mittarit sekä edistimme analytiikan seurantaa. Hänellä on kyky yksinkertaistaa alati muuttuvien teknologioiden viidakkoa ja tehdä digimarkkinoinnista helposti lähestyttävää. Niina Luttinen, Gradia.

Yhteistyön lopputuloksena tiimillä on käytössään digimarkkinoinnin toimintamalli ja suunnitelma eri osa-alueiden kehittämisestä. Suunnitelma pitää sisällään suositukset eri kohderyhmien tavoittamiseen, koulutuksien ja palveluiden markkinointiin, markkinointi- ja viestintätiimin yhteistyöhön sekä markkinoinnin ja viestinnän kokonaisuuden suunnitteluun ja kehittämiseen tuleville vuosille.

Markkinoinnin kehittäminen jakautui useaan valmennuspäivään ja työskentelyyn verkkotyötilassa valmennuspäivien välissä:

– Digimarkkinoinnin työkalujen käyttöönotto uuden organisaatiomallin mukaisesti (Google Ads) sekä koulutusmarkkinoinnin kampanjarakenteen suunnittelu, kampanjoinnin toteutusta valmentaen.
– Verkkosivuston analytiikan ja markkinoinnin seurannan kehittäminen
– Nykyaikainen markkinointi ja markkinoinnin kokonaisuuden suunnittelu
– Digimarkkinoinnin tavoitteet, mittarit ja kohderyhmät
– Sisällöntuotanto ja sosiaalinen media
– Markkinointikanavien roolien määrittäminen: tietoisuuden kasvattaminen, eri  kohderyhmien tavoittaminen, verkkosivuston ja koulutuspalveluiden löydettävyys.
– Eri työkalujen käyttökoulutus ja kampanjoinnin toteutusta valmentaen (Google Ads, Google Tag Manager, YouTube-mainonta, Facebook Business Manager ja mainonnan hallinta).

Yhteistyömme on jatkunut mm. Google Ads- ja YouTube-mainonnan kehittämisen ja markkinoinnin tuloksellisuuden mittaamisen parissa.

Ison organisaatiomuutoksen jälkeen meillä oli tarve miettiä digimarkkinointi kokonaan uusiksi. Sannan kanssa uudistimme Google Ads -tilien hallinnan ja rakenteet manuaalisen työn vähentämisen näkökulmasta. Selkiytimme digimarkkinoinnin tavoitteet ja mittarit sekä edistimme analytiikan seurantaa.

Sannasta paistaa aito halu auttaa asiakasta tekemään parempaa markkinointia. Hänellä on kyky yksinkertaistaa alati muuttuvien teknologioiden viidakkoa ja tehdä digimarkkinoinnista helposti lähestyttävää.

Niina Luttinen

Viestintäasiantuntija

Lisää Flumenian kanssa tehtyjä töitä

Soihtu

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy