Suorittamisesta kohti strategista ajattelua

Yksi kysymys toistuu yhä uudelleen: miten markkinoinnista tehdään tuloksellista ja liiketoiminnan kasvua vauhdittavaa?

Se on erittäin hyvä kysymys. Vastauksen löytämiseksi on kuitenkin ensin ymmärrettävä, miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Tämä tarina ei ala tekoälystä. Se alkaa jo paljon aikaisemmin.

Kun markkinointityötä digitalisoitiin, tapahtui jotain, joka vaikutti pelkästään hyvältä: käyttöön tuli kanavia ja työkaluja, jotka tehostivat tekemistä ja tavoittivat asiakkaat helpommin ja nopeammin kuin aiemmin. Digitaalinen markkinointi yleistyi ja silloin kysyttiin, missä kanavassa pitää olla.

Sitten tuli tekoäly. Enää ei kysellä. Tekoäly on tuonut lisää nopeutta siihen, mitä jo tehdään. Työtä rakennetaan työn päälle, koska tehokkuuden nimissä ei ole sopivaa pysähtyä.

Markkinoinnin suurin haaste ei ole tekemisen puute. Markkinoinnin asiantuntijat työskentelevät ahkerasti, osa uupumukseen asti. He tuottavat sisältöä, rakentavat kampanjoita ja analysoivat dataa.

Suorittaminen palkitsee välittömästi. Tehtävä valmistuu, deadline saavutettiin ja tulokset on raportoitu eteenpäin. Markkinointi on oppinut suorittamaan hyvin, koska se on näkyvä merkki hyvin tehdystä työstä. Aktiivinen some, säännöllinen uutiskirje, jatkuva kampanjointi ja muut ”markkinoinnin tontille” kuuluvat tehtävät täyttävät kalenterin.

Aktiivisuus ja määrä eivät vielä kerro siitä, onko markkinointi vienyt liiketoimintaa eteenpäin. Tulosten mittaaminen ja vaikutusten todentaminen on, kaikista maailman työkaluista huolimatta, vielä iso haaste.

Silti sama kysymys jatkaa: miksi markkinointi ei vieläkään tunnu vaikuttavan liiketoimintaan?

Tässä kohtaa tarinaan astuu mukaan kehittymisen todellinen vastustaja.

Se ei ole johto, joka ei arvosta markkinointia. Ei tekoäly, joka uhkaa viedä markkinoinnin työt. Ei edes se budjetti, joka ei riitä.

Se on hyvin inhimillinen asia. Kun suorittaminen poistetaan, tulee esiin jotain epämukavaa: oman työn sokeita pisteitä ja ymmärrystä siitä, kuinka paljon liiketoiminnasta on vielä opittavaa. Tämä vastustaja on epävarmuus ja sen mukanaan tuoma pelko siitä, mitä ei itse vielä näe tai tiedä.

Pelkoon ja häpeään liittyy harvoin ääneen sanottu asia: mitä tapahtuu asiantuntijuudelle, jos myöntää, ettei tiedä? Asiantuntijalta odotetaan vastauksia, näkemyksiä ja suuntaa. Ratkaisuja tilanteisiin, joista usein tietää vain sen kuuluisan jäävuoren huipun. Siinä tilanteessa ”en tiedä” aiheuttaa valtavan häpeän. Ja välttääkseen häpeän, jokainen haluaa pelata varman päälle tekemällä tuttua ja turvallista. Enemmän sitä samaa, vaikka tulokset eivät muutu.

Suorittaminen pitää tämän vastustajan loitolla. Kun kalenteri on täynnä, ei tarvitse kohdata sitä, mitä ei tiedä. Mutta tätä vastustajaa ei voita suorittamalla enemmän. Sen voittaa pysähtymällä, vaikka kalenteri ei siihen lupaa antaisikaan.

Kyseenalaistamalla nykyiset toimintamallit avautuu mahdollisuus nähdä, mikä oikeasti toimii ja mikä vain täyttää kalenteria. Esittämällä kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia. Kun ymmärrystä rakennetaan yhdessä, oma näkemys avartuu. Kun tähän lisätään rohkeus ulottaa ajattelu omaa roolia laajemmaksi, alkaa tapahtua jotain merkittävää.

Mistä asiakkaan arvo syntyy ja miten se viestitään? Miten markkinointi kytkeytyy myyntiin? Miten asiakkaan kokemus rakentuu siitä hetkestä, kun hän kuulee yrityksestä ensimmäistä kertaa, siihen hetkeen, kun hän tekee ostopäätöksen? Missä kohtaa tätä ketjua markkinoinnin tekeminen todella vaikuttaa?

Näihin kysymyksiin vastaaminen rakentaa markkinointiin kaupallista osaamista, jonka onnistuminen näkyy myynnissä, asiakassuhteissa ja liiketoiminnan kasvussa. Se on ajattelutavan muutos, joka alkaa siitä, että markkinointi päättää ymmärtää enemmän kuin mitä sen roolin on totuttu edellyttävän.

Ei tehdä enemmän, tehdään laadukkaammin. Se alkaa siitä, että markkinointi ottaa paikkansa itse.

Aloita matkasi strategisen ajattelun ytimeen.
Viisi ajattelun avainta. Viisi näkökulmaa. Tilaa sähköpostiisi.

Liity hyvään seuraan!

Saat ajattelua avartavaa ja inspiroivaa sisältöä sähköpostiisi. Ei spämmitä.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Siirry takaisin sivun alkuun