Uusi vuosi ja uudet lupaukset. Minulle vuoden 2019 aloitus on erilainen kuin aiemmin. Ammatilliseen identiteettiini on markkinoinnin osaajan ja kouluttajan lisäksi tullut yrittäjä.

Oletko aivan varma tästä päätöksestä? Näitä keskusteluja kävin monen ystäväni kanssa viime vuoden aikana ja uskoni vahvistui heidän kannustavien kommenttien ja palautteen myötä.

Yrittäjän elämää on nyt takana neljä kuukautta. Syksy meni vauhdikkaasti ja yrittäjyyttä oppien, mutta silti oloni on tuntunut kotoisalta. Olen kaikissa aiemmissa rooleissani toiminut “yrittäjämäisesti” ja itsenäisesti, työskennellyt digimarkkinointi- ja viestintätoimistossa, mutta myös eri rooleissa “pöydän toisella puolella”. Vastannut omista asiakkuuksistani, asiakashankinnasta ja useiden projektien hallinnasta. Työ on toisaalta tuttua, mutta mukaan on tullut vastuu yrityksen taloudesta, myynnistä ja omasta toimeentulosta.

Törmäsin LinkedInin uutisvirrassa pohdintaan yrittäjyydestä ja siihen liittyvistä kokemuksista. Yhden hengen yrityksen pyörittäminen voi olla kotitoimistossa puurtamista, mutta samalla on vapaus valita itselleen sopivat tavat työskentelyyn. Minun osaltani kävi onnellinen yhteensattuma ja löysin huoneen toimistosta, jossa työskentelee lisäksi kaksi muuta yritystä. Sopivan kokoisen yhteisömme huumori tuntuu olevan yhtä huonolla tasolla kuin omani 🙂 ja koen olevani osa työyhteisöä, vaikka työskentelemme eri yrityksissä. Monen vuoden avokonttorissa työskentelyn jälkeen oma työhuone sopii minulle erinomaisesti: introvertti saa työrauhan analysoinnille ja pohdinnalle (tämä voi tulla yllätyksenä koulutuksien kautta minuun tutustuneille 😆).

Mutta ne ihmiset. En ole hetkeäkään kokenut itseäni yksinäiseksi, vaikka välillä koen epävarmuutta omien valintojeni taustalla. Saan toimia osana asiakkaideni markkinointitiimiä ja tehdä pitkäkestoisia projekteja markkinoinnin kehittämisen parissa. Verkostoni on kasvanut oman alansa osaajilla, yhteistyökumppaneilla ja uusilla asiakkailla.

Tässä vaiheessa, neljän kuukauden jälkeen, suunnittelen eri vaihtoehtoja Flumenian tulevaisuudelle. Miltä yritys näyttää vuoden tai muutaman vuoden kuluttua? Mihin suuntaan polkuni vie? Kasvatanko ympärilleni toimistomaisesti osaajajoukon vai toiminko yhteistyössä eri verkostojen kanssa?

Näiden pohdintojen kanssa minun ei onneksi tarvitse olla yksin: tapasin alkuviikosta mentorini ja pohdimme tavoitteita tulevan vuoden tapaamisille: teemana yrityksen suunnan kirkastaminen. Samalla reissulla sain sparrausta osaavilta ammattilaisilta ja matkasin kotiin mukanani arvokkaita näkemyksiä ja vinkkejä yritykseni ja liiketoiminnan tueksi. Kiitos 🙏.

Koen olevani oikealla polulla ja minun unelmani on se, ettei markkinointia katsota yhden toimenpiteen tai kanavan näkökulmasta vaan kokonaisuutena. Nykyaikaisen ja tuloksellisen markkinoinnin toteuttaminen on iso muutos eikä sitä voi tehdä yksin. Uusien kanavien käyttöönotto ja ylläpito ”jonkun” työn ohella ei ole kestävä ratkaisu. Markkinoijan arjessa pohdituttaa oma osaaminen ja ajanpuute. Teemmekö oikeita asioita ja tavoitammeko asiakkaat nykyisillä toimenpiteillä? Yksittäisten toimenpiteiden vaikutusta ei nähdä isossa kuvassa, koska markkinoinnin tavoitteet, mittarit, suunnitelmallisuus ja seuranta ovat puutteellisia. Kun markkinoinnin eri osa-alueet toimivat yhdessä, ne tukevat yritykselle asetettuja tavoitteita kuten myyntiä, kasvua ja houkuttavuutta työnantajana. Näiden tavoitteiden eteen teemme yhdessä töitä!

Tässä vaiheessa haluan lähettää kiitokset luottamuksesta nykyisille asiakkailleni sekä terveisiä uusille ja vanhoille tuttavuuksille! Ota yhteyttä, jos haluat suunnitella omaa markkinointiasi ja tarvitset apua suunnan löytämiseen, ideointiin & markkinoinnin toteutukseen.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedIn -palvelussa.