Vimma-foorumi on suunnattu ammatillisen koulutuksen viestinnän ja markkinoinnin parissa työskenteleville ja vuoden 2019 tapahtuman teemana oli ”Tunne Tulevaisuus”. Mukana oli yli 100 osallistujaa ympäri Suomen eri ammatillisista oppilaitoksista.

Pidin VIMMA2019 -foorumissa alustuksen ”Digimarkkinoinnilla tuloksia – uudenlaiset tavat toimia ja tuottaa sisältöä” sekä aiheeseen liittyvän työpajan.

Jotta päivä ei koostuisi pelkistä puheenvuoroista, tapahtuman suunnitteluvaiheessa pohdimme vaihtoehtoa, jolla voimme osallistaa kuulijoita osana puheenvuoroa, toteuttaa työpajan sekä purkaa työpajan tulokset keskustellen päivän päätteeksi. Tähän ehdotin ratkaisuksi Howspace-verkkotyötilan avulla toteutettua työpajatyöskentelyä.

 

Pari- ja ryhmätyöskentelyä yli 100 osallistujan kesken

Puheenvuoron jälkeen osallistujille oli työpaja, jossa pohdittiin oman työn ja tiimin tarpeita, jotta markkinointia olisi mahdollista toteuttaa nykyaikaisesti ja asiakaslähtöisesti. Osallistujat kutsuttiin sähköpostitse Howspace-verkkotyötilaan puheenvuoron alussa ja kirjautuminen verkkotyötilaan tapahtui joko omalla puhelimella tai tietokoneella.

Osallistujat muodostivat ensin parit, jolloin keskustelua käytiin oman työroolin näkökulmasta. Tämän jälkeen muodostettiin 4-6-hengen ryhmät. Keskustelu nykyaikaisen markkinoinnin toteuttamisesta jatkui tiimityön näkökulmasta ja ryhmät kirjasivat omia havaintojaan verkkotyötilaan.

Keskusteluiden yhteenvedot ovat nähtävissä heti työpajan päätteeksi

Tulokset purettiin päivän päätteeksi ja osallistujat näkivät reaaliaikaisesti kuinka yli 250 keskustelusta muodostettiin yhteinen näkemys aiheesta. Howspace-verkkotyötilan avulla tapahtumassa ja työpajassa voidaan käydä keskustelua suuren joukon kesken, dokumentoida puheenaiheet sekä purkaa keskusteluiden teemat hyödyntäen järjestelmän AI-tuettuja työkaluja.

 

 

Osallistujat kävivät tutustumassa muiden ryhmien vastauksiin ja valitsemasssa tärkeimmät kommentit. Näin pystyimme kokoamaan osallistujien mielestä tärkeimmät huomiot nykyaikaisen markkinoinnin toteuttamisesta. Verkkotyötilan työkalujen avulla tuloksia voidaan tarkastella myös sanapilvien ja teemaklustereiden avulla. Nämä saadaan näkyville muutaman klikkauksen avulla huolimatta vastaajajoukon koosta. Työpajan tuloksista voit lukea lisää tästä.


Kysy lisää, jos tarvitset puheevuoron digimarkkinoinnista ja osallistaa tapahtuman kuulijoita uudella tavalla. 

100+ osallistujaa

250+ keskustelua