Miksi osaaminen ja tieto eivät enää riitä?
Toimiessani asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen esihenkilönä ja liiketoiminnasta vastaavana johtajana, huomasin yhden ilmiön toistuvan yhä uudelleen. Vaikka asiakas olisi tarvinnut aiemmasta poikkeavan ratkaisun, tarjosimme sitä, minkä osasimme parhaiten.
Asiakkaiden tilanteet muuttuivat, mutta tuttu ratkaisu tuntui yhä tehokkaimmalta tavalta toimia.
Asiantuntijayrityksissä päivät täyttyvät asiakastyöstä ja erilaisia tehokkuusmittareita seurataan tarkasti. Tuntikirjauksista ja raporteista näemme, mitä on tehty ja miten mittarit kehittyvät. Niistä ei kuitenkaan näe, tuottiko työ asiakkaalle sitä arvoa, jota hän tilanteessaan tarvitsi.
Mittarit kertovat tekemisestä, mutta ajattelu sen takana jää näkymättömiin. Tapa, jolla näemme ja kehystämme asiakkaan liiketoiminnallista ongelmaa, ratkaisee sen, mitä keinoja koemme tarpeellisiksi. Tätä ei useinkaan ole tapana pysähtyä tarkastelemaan, vaan jokainen asiantuntija toimii oman tietonsa ja kokemuksensa varassa.
Ratkaisu, joka on toiminut ennenkin, on nopea ja turvallinen tarjota uudelleen.
Osaaminen ja tieto ovat työn lähtökohta, mutta tekoäly muuttaa niiden merkitystä. Kun tieto on lähes kaikkien saatavilla, sen omistaminen ei enää erota yrityksiä toisistaan. Ratkaisevaksi nousee kyky soveltaa tietoa asiakkaan tilanteessa ja uudistaa omaa tekemistä.
Oppiminen on parhaimmillaan uteliaisuutta omaa toimintaa ja ajattelua kohtaan. Asiakasarvoa se tukee vasta, kun uteliaisuus jaetaan ja yritys oppii ajattelemaan yhdessä.
Luovuus on taitoa nähdä tuttu uudella tavalla
Luovuus mielletään usein harvojen ja valittujen taidoksi tai sillä viitataan luovan alan ammattilaisiin ja taiteilijoihin. Luovuutta on meissä jokaisessa. Asiantuntijatyössä luovuus tukee hahmottamista ja ongelmanratkaisua. Se on taitoa nähdä tuttu tilanne uudesta näkökulmasta. Kun yhdistämme uutta tietoa omaan kokemukseen ja tietopohjaan, muodostamme siitä uuden tulkinnan ja näkemyksen.
Se on ongelmanratkaisua parhaimmillaan, luovan ajattelun ja intuition tulosta.
Luovaksi ongelmanratkaisijaksi ei voi hypätä suoraan. Asiantuntijuus rakentuu jokaiselle vaiheittain. Aloittelija nojaa alkuun työssään ohjeisiin ja valmiisiin malleihin. Kokemuksen karttuessa syntyy omia toimintatapoja. Kokenut asiantuntija osaa rakentaa ratkaisun sen mukaan, mitä käsillä oleva tilanne vaatii. Tämä kyky hahmottaa asiakkaan liiketoiminnan kontekstia kasvaa kokemuksesta ja yhteisestä tarkastelusta. Tässä vaiheessa asiantuntijan osaaminen on luovimmillaan, mutta myös vaikeimmin sanoitettavissa.
Kokemus tallentuu meihin alitajuisesti ja voimme tietää jotain, vaikkemme osaa sanoa, miten sen tiedämme. Koska tieto ei sanoitu, sitä ei aina tunnisteta omaksi. Osaaminen on myös hyvin henkilökohtainen asia ja osa identiteettiämme. Pelko ja häpeä ohjaavat helposti puolustamaan tuttua ja keksimään hyvältä kuulostavia perusteluja.
Luova oivallus syntyy harvoin pakottamalla. Paras lopputulos saadaan aikaan, kun päättely ja intuitio yhdistetään. Se vaatii rohkeutta sanoa ääneen, että tässä on jotain epäselvää, vaikkei vielä tiedä miksi. Juuri tällainen keskeneräinen havainto on usein uuden ratkaisun alku.
Luovuus näkyy myös viivan alla. Aalto-yliopiston Luova loikka -hankkeessa yritysten luovuutta verrattiin niiden taloudelliseen suorituskykyyn. Yritykset, joissa sekä yksilöiden luovuus että luovuutta tukeva kulttuuri olivat keskimääräistä vahvempia, menestyivät todennäköisemmin toimialaansa paremmin. Heikoilla luovuusmittareilla yritykset löytyivät useammin alisuoriutujien joukosta. Kulttuurin yhteys menestykseen oli vahvempi kuin yksilöiden luovuuden, ja johtajuus nousi merkittävimmäksi tekijäksi.
Johtaminen ratkaisee, pääseekö luovuus käyttöön
Yhteinen luovuus ja oppiminen pääsevät kukoistukseensa ympäristössä, jossa havaintoja voidaan tarkastella yhdessä. Ne rakentuvat tekemisen, kokeilemisen ja dialogin kautta. Dialogissa kuunnellaan, jotta ymmärrettäisiin yhdessä enemmän kuin kukaan yksin. Kun ihmiset kokevat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi, he uskaltavat kyseenalaistaa totuttuja tapoja ja kokemus alkaa muovautua uusiksi ratkaisuiksi.
Tekoäly kokoaa olemassa olevaa tietoa nopeasti, mutta luovan loikan tekee ihminen. Kontekstin, hiljaisen tiedon ja vivahteiden ymmärtäminen vaatii kokemusta ja yhteistä tulkintaa. Siksi yrityksen kyky oppia ja ajatella yhdessä ratkaisee enemmän kuin yksittäisen asiantuntijan tietomäärä.
Käytännössä yhteistä luovuutta voi harjoitella esimerkiksi näin:
- Tarkastelkaa ajattelua tulosten takana. Kysykää, miten ratkaisuun päädyttiin ja mitä siitä opittiin.
- Tehkää keskeneräisestä sallittua. Kun esihenkilö jakaa omat keskeneräiset ajatuksensa, muidenkin on helpompi tehdä niin.
- Katsokaa omaa työtä toisen roolin silmin. Mitä myynti näkee asiakkaassa? Mitä asiakaspalvelu kuulee?
- Antakaa lupa kokeilla. Pieni kokeilu, joka ei onnistu, opettaa usein enemmän kuin suunnitelma, jota ei koskaan testata.
Tällainen kyky kasvaa arjessa. Se vaatii tilaa pysähtyä, lupaa epäonnistua ja palavereja, joissa on aikaa ajatella. Näiden edellytysten luominen on johtamisen tehtävä, eikä sitä voi ulkoistaa koulutukselle tai työkaluille.
Kokemus muuttuu luovuudeksi vasta, kun sitä tarkastellaan uteliaasti yhdessä.
Ajattelun avaimet -keskustelusarjassa syvennytään osaamisen tunnistamiseen, intuitioon ja oppimiseen:
- Osaamisen tunnistamisen taito | Hanna Siefen. Miksi kokeneenkin asiantuntijan on vaikea tunnistaa omaa osaamistaan.
- Intuitio on avain mahdottomaan | Asta Raami. Miten kokemus tallentuu tietona, jota emme osaa sanoittaa.
- Mitä eroa on oppimisella ja oikeilla töillä? | Vilma Mutka. Miten oppiminen tuodaan osaksi arkea, dialogia ja johtamista.
Jaksot löytyvät Spotifysta ja YouTubesta.
Lähteet
- Aalto-yliopisto (2025). Tutkimushanke osoittaa, että luovuus on paitsi mitattavissa, myös ratkaiseva kilpailuetu.
- Forsberg, T. (2026). Viisi asiaa, jotka jokaisen tulisi tietää luovuudesta. Aalto University Magazine 37.