Kirjoitin vuoden alussa pohdinnan yrittäjyydestä 4,5 kuukauden kokemuksella. Digimarkkinoinnin asiantuntija työ on tuttua, mutta viime vuosi on opettanut paljon – yrittäjyys on tuonut mukanaan vastuun yrityksen taloudesta, markkinoinnista, myynnistä ja omasta toimeentulosta.

Viime vuoden aikana pohdin työn merkitystä ja kesän aikana syntyi unelma oman yrityksen perustamisesta. Ensimmäiset hapuilevat askeleet otin Keski-Suomen Uusyrityskeskuksen yritysneuvojan avustuksella. Kävimme läpi liiketoimintasuunnitelman ja yritystoiminnalle asettamani tavoitteet. Hyväksytty starttirahahakemus viimeisteli päätöksen ja uskalsin irtisanoutua vakituisesta työstäni.

Olin asettanut itselleni tavoitteet, joista olin kauhuissani. Aloittelevalle yrittäjälle iso haaste. Epävarmuutta toi alalla oleva kilpailu ja monet toimijat olivat toiminnassaan, näkyvyydessään ja löydettävyydessään usean vuoden minua edellä.

Miltä näyttää vajaan vuoden ikäinen Flumenia?

Vuosipäivä lähestyy kuukauden kuluttua ja Flumenia on ottanut vakaita askeleita siihen suuntaan, josta salaa haaveilin. Ensimmäinen vuosi näyttää menevän suunnitelmien mukaisesti ja olen saanut tehdä juuri sitä mistä eniten innostun: kouluttaa, valmentaa, innostaa ja auttaa digimarkkinoinnin suunnittelussa, kehittämisessä ja toteuttamisessa. Yritys on syntynyt halusta auttaa yrityksiä ja markkinoinnin tekijöitä – haluan jakaa vuosien aikana kertynyttä kokemusta ja osaamistani digimarkkinoinnista, jotta markkinointi olisi entistä asiakaslähtöisempää ja tuloksellisempaa. Uskon, että nykyaikaisen markkinoinnin osaamiselle ja näkemyksille on tarvetta – joko henkilöstön kouluttamisella tai markkinoinnin kokonaisuuksien tai toimenpiteiden ulkoistamisella.

Olen saanut tehdä markkinoinnin strategista suunnittelua, sparrata markkinointitiimin työskentelystä, valmentaa ja kouluttaa digimarkkinoinnista, somesta ja eri työkaluista sekä toteuttaa ja kehittää markkinoinnin toimenpiteitä.

Muutama poiminta vuoden kohokohdista

  • Yksi syy yrittäjäksi siirtymiseen oli kouluttajan työ, josta olin aiemmassa työpaikassani saanut kokemusta ja positiivista palautetta. Olen saanut pitää Flumenian nimissä yli 30 koulutus- ja valmennuspäivää ❤️
  • Sain puhua kesäkuussa yli sadalle osallistujalle sekä pitää markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille työpajan digimarkkinoinnista! Jännittävä iltapäivä VIMMA2019 -foorumissa ❤️
  • Olen saanut tehdä yhteistyötä innostavien asiakkaiden kanssa❤️ Parasta palautetta on asiakkailta ja koulutukseen osallistuneilta tulleet kommentit. Iso kiitos myös teille, jotka olette suositelleet Flumeniaa omalle verkostollenne ❤️
  • Osallistuin maaliskuussa kolmatta kertaa Marketing Festival -tapahtumaan. Reissun terveiset kerroin Flumenian historian ensimmäisessä aamukahvitilaisuudessa, jossa teemana oli tuloksellinen digimarkkinointi. Aihe kiinnosti ja tupa oli täynnä ❤️
  • Flumenia siirtyi internet-aikaan ja verkkosivusto julkaistiin 15.11.2018. Yksinyrittäminen ei todellakaan ole yksinäistä vaan verkostossani on mahtava joukko oman alansa huippuosaajia (mm. verkkosivuston toteuttaja Digitoimisto Dude ja kuvat By Emmi).
  • Yksi parhaimmista markkinointikanavista on tämä blogi. Sen avulla voi jakaa asiantuntijuutta, kertoa ajankohtaisia vinkkejä markkinointiin sekä kasvattaa omaa löydettävyyttä. Olen julkaissut tähän mennessä 28 blogijulkaisua, joista suosituin julkaisu(t) on ollut viimeistä osaa odottava digimarkkinoinnin sanasto. Alla kuvattuna asiantuntijan arkea blogijulkaisun taustatiedon hankinnasta.

Tästä on mukava jatkaa kohti 1-vuotissynttäreitä. Ota yhteyttä, jos haluat suunnitella omaa markkinointiasi ja tarvitset apua suunnan löytämiseen, ideointiin & markkinoinnin toteutukseen.

 

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedIn -palvelussa.