Syyskuun ensimmäisenä päivänä astuin Jyväskylän keskustassa sijaitsevan toimiston ovesta sisään. Tieni digimarkkinoinnin suunnittelijaksi ja Flumenian ensimmäiseksi työntekijäksi kävi somen kautta – kuinkas muutenkaan. Vaikka työpäiviä on takana vasta muutama, niin olo tuntuu jo nyt kotoisalta. Voisin melkein sanoa yhtään liioittelematta, että unelmistani on tullut totta.

Nyt meillä on Flumenian toimistolla tehotiimi, joka koostuu kahdesta Sannasta. Minä olen Sanna Sirén-Seijesvirta, digimarkkinoinnin suunnittelija ja vastaan asiakasprojekteista, joihin kuuluu markkinoinnin suunnittelua ja toteuttamista.

Olen kotoisin Pirkanmaalta, Valkeakoskelta. Matkani kohti Jyväskylää kulki Tampereen kautta, missä opiskelin aluksi tilastotiedettä. Kuitenkin jo aika pian siirryin kauppatieteiden pariin ja tilastotiede sai jäädä. Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi 2008 ja pääaineenani oli markkinointi.

Jo opiskelujeni loppuvaiheessa työskentelin kansainvälisessä teknologiayhtiössä. Myöhemmin suunnittelin ja toteutin markkinointia laajemminkin ja vastasin yhden tuoteryhmän markkinoinnista. Työ isossa kansainvälisessä konsernissa oli ajoittain hektistä, mutta erittäin antoisaa ja monipuolista. Työ antoi monipuolisesti valmiuksia eri sidosryhmien, niin sisäisten ja ulkoisten, kanssa toimimiseen.

Päätös digimarkkinointiin suuntautumisesta syntyi äitiysvapaiden aikana. Kesällä 2012 perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsi – ja vähän ajan päästä toinen. Vaikkakaan sanonta ”kaksi lasta menee siinä missä yksikin” ei pidä täysin paikkaansa, ehdin jossain ihmeen välissä opiskelemaan digimarkkinointia. Silloin innostuin aiheesta tosissani ja päätin, että tämä on se minun juttu ja siinä haluan kehittyä asiantuntijaksi.

Opiskelin aiheesta lisää ja digitaalisia palveluita käsittelevä koulutus auttoi työllistymään ohjelmistoyritykseen. Opiskeluni aikana toteutin yrityksen verkkosivut ja tämä projekti antoi paljon oppia liiketoiminnan kehittämiseen ja verkkosivuston kokonaisuuden toteuttamiseen. Lisäksi työhöni kuului mm. asiantuntijoiden sisällöntuotannon ja blogien koordinointi. Tämä on varmasti tuttu haaste monille B2B-yrityksille. Verkkosivustolle ja sosiaalisen median kanaviin toivotaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja sisältöjä, jotka eivät synny itsestään ilman valmennuksellista ja tsemppaavaa otetta.

Koska digimarkkinoinnin maailma muuttuu jatkuvasti, on tärkeää pysyä kyydissä mukana. Virtasen Sannaan törmäsin ensimmäisen kerran Flumenian ensimmäisessä aamukahvitilaisuudessa Hotelli Albassa. Sannan koulutustyyli ja syvällinen ote asioihin tekivät suuren vaikutuksen. Otin Flumenian ja Sannan koulutukset samantien seurantaan. Seuraan jatkuvasti muuttuvan alan kehitystä. Se on myös edellytys omalle kehittymiselle ja jatkuva oppiminen on ollut minulle aina mieluista.

Uramatkani varrella olen saanut tutustua erilaisiin työyhteisöihin ja tovereihin, joiden kanssa olen saanut kehittää työskentelytapoja ja -kulttuuria. Nyt on edessä jälleen toisenlainen työyhteisö – kahden tiimi. Ja innolla odotankin, minkälaiseksi meidän yhteisö muovautuu kaiman kanssa.